Niinhän sitä taas kerran reippahasti kävivät askeleet ja äiti meni vallan mutkalle kilometrisen työlistansa ja metatyölistansa painojen alla. Tonttukollegat kurkkivat ikkunoista, ja suu messingillä piti taklata marraskuisen muuton jälkeistä muuttokaaosta ja siinä samalla pyöritettävä suurperhearkea jouluvalmistelujen ohessa. Että tip ja tap vaan itse kullekin säädylle. Onneksi self-help-kirjallisuus on kovasti suosittua, eikä nenä self-helpin uumenissa näe ympärillä vallitsevaa kaaosta. Olen aktiivisesti vältellyt KonMari-juttuja viimeisen vuosikymmenen, päätin muuttopakkauksen yhteydessä vihdoin vilkaista, onko siinä mitään järkeä. Pari muutakin saman aihepiirin kirjaa saatoin ohimennen ahmaista, ja siitäpä syntyi tämä teksti.

Alkujaan yritin tunkea tämän Instagram-postaukseen (merkkiraja 2200), ja siitä turhautuneena päädyimme takaisin blogimaailmaan, niin kuin eläisimme kymmenen vuoden takaisessa, yksinkertaisemmassa maailmassa. Aika siistiä, vaikka itse sanonkin.

1. Krääsänkarsimisen Piplia eli KonMari
2. Josko sittenkin eli KonMarin paluu
3. Kolmas kerta toden sanoo: Kurashi
4. Mikä sitten rouvalle kelpaisi?

Krääsänkarsimisen Piplia eli KonMari

Ensimmäiseksi tartutaan luonnollisesti The Opukseen eli Marie Kondōn alan klassikkoon KonMari: siivouksen elämänmullistava taika (Bazar 2015, englannista suomentanut Päivi Rekiaro). En usko, että yksikään on välttynyt tämän metodin perusteiden oppimiselta: konmarituksesta on tullut jonkinlainen yleistermi tavaroiden karsimiselle, ja ”This does spark joy – This does not spark joy”-meemit ovat pyörineet verkossa laajaltikin.

En tiedä, saanko potkut minimalismiin kallistuvien millenniaalikotiäitien jengistä myönnettyäni tämän ääneen kirjallisesti, mutta minä en tästä kirjasta kyllä pitänyt. Toki Kondōlla on ihan hyviä pointteja monestakin asiasta, ei hän turhaan ole meemiksi muuttunut ja guruksi julistettu, ja muutaman toimintamallinkin totesin toimivaksi, mutta ehkä olen liian ei-japanilainen toteuttaakseni metodia täysin. Jo ajatuskin seitsemän hengen vaatteiden karsimisesta neljän vuodenajan maassa nostattaa kylmän hien otsalleni, saati sitten… No, ei mennä sinne.

Päivi Rekiaron suomennos on sujuva, ja vaikka self-help on genrelle tyypillisestikin kevyttä, sujuva suomennos sai kirjan sujahtamaan käsissä yhden (keskivertoa hieman pidemmän) vaaperon iltanukutuksen aikana.

Josko sittenkin eli KonMarin paluu

Jos jostain nautin (edes pitkin hampain) KonMari: siivouksen elämänmullistavassa taiassa, niin niistä järjestelyvinkeistä. Okei, olen vuosia vannonut, etten aio alkaa pystyviikata yhtään mitään ja kaikkein vähiten sukkia, mutta selvästi Marie Kondō on jonkin Suuremman Rymsteeraustotuuden jäljillä. Niinpä sisäisistä vastalauseistani ja self-help-kyllästyksestäni ja -kyllästyneisyydestäni huolimatta tartuin vielä jatko-osanomaiseen teokseen KonMari: Iloa säkenöivä järjestys (Bazar 2016, englannista suomentanut Päivi Rekiaro).

Suureksi järkytyksekseni minä, vannoutunut konmarinvastustaja, vähän jopa pidin kirjasta ja sen filosofiasta. Tein jopa muistiinpanoja! Tosin hukkasin ne muuton yhteydessä, mikä on sinänsä aika runollista.

Kondō lähestyy lukijaa edelleen jollain lailla nenänvarttaan pitkin. Ehkä kyseessä on kulttuurillinen asia, mutta tällainen Vahva™ ja Itsenäinen™ länsimainen rouvashenkilö ei siitä suuresti nauti. Valitettavasti juuri tämän ärsytyksen ollessa vahvimmillaan lukijan tonttulakissa, alkoi kirjassa kappale, jossa selitettiin yksityiskohtaisesti terveyssiteiden järjestämisen periaatteita kylpyhuoneessa, mikä sai kiukutukseni ylittämään kriittisen pisteen ja laski koko lukukokemuksen sinne meh-tasolle.

Kolmas kerta toden sanoo: Kurashi

Takakansitekstissä Kurashi: Iloa säkenöivä elämä (Bazar 2023, englannista suomentanut Päivi Rekiaro) nimetään Marie Kondōn ”henkilökohtaisimmaksi kirjaksi”, mikä on jo aika kova lupaus ottaen huomioon, että tiedän, miten rouva järjestää terveyssiteensä kylpyhuoneessaan (kts. edellinen kappale).

En oikein osaa edes kuvailla, millainen pettymys tämä ensimmäinen vuonna 2026 lukemani kirja olikaan. En saanut siitä irti kerta kaikkiaan mitään muuta kuin ne muutamat jo ennalta bongaamani sitaatit, jotka asiayhteydessään eivät sitten kyllä enää säväyttäneet lainkaan. Kuvat olivat sentään kivoja ja kauniita, mutta rehellisesti sanottuna olisin mieluummin vaikka järjestellyt niitä terveyssiteitä nättiin koriin sen ajan, joka tämän kirjan lukemiseen kului. Jos Kondōn sävy vaikutti alentuvalta, suorastaan holhoavalta aiemmissa kirjoissa, nyt siitä ei ollut enää epäilystäkään.

Seikkailuni Marie Kondōn tuotannon parissa voisi siis tiivistää seuraavaan meemiin ja knoppitietoon siitä, että Marie Kondo itsekään ei lapsia saatuaan enää konmarita perinteiseen tapaan, vaan keskittyy viljelemään iloa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan tässä yhteydessä. Niin, ja huomioon siitä, että näemmä näissä paremmissakaan piireissä siivoaminen ei säteile iloa ainakaan kirjan nimen perusteella.

Mikä sitten rouvalle kelpaisi?

Muuttokaaoksen keskellä lukemani Ilana Aallon Vartin voima: 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi (Atena 2024) lupaa lempeämpää lähestymistapaa kuin raivokas konmaritus: itse asiassa kirjassa lempeästi kritisoidaan koko metodia, eli Aalto voitti minut nopeasti puolelleen. Sitä paitsi kirja oli selkeästi räätälöity enemmän suomalaiseen arkeen ja eloon. Kirjan pointti on simppeli: mikäli käytät 15 minuuttia joka päivä järjestelyyn (esimerkiksi kirjaan koottuja konsteja noudattaen), vuodessa kertyy enemmän kuin kaksi täyttä työviikkoa (”ilman ruokataukoja”, hehkuttaa Aalto!) tavaratyön taltutusta. Ei pöllömpi konsepti, vai mitä?

Ja kyllä vain, niin sitä tonttuileva sankarittaremmekin otti ja oppi uusia jippoja. En tiedä, onko uuden kodin keittiön kaappien järjestys kuinka toimiva pitkällä aikajänteellä, mutta aina sitä sitten voi (ja on pakkokin) fiksailla.